tiistai 14. toukokuuta 2013

Suklaapiiras





Tänään jälkkäriksi syntyi suklaakakkua, tai oikeammin suklaapiirasta. Ihan vain helppouden vuoksi tein kakun piirakkavuokaan, mikä osoittautui varsin toimivaksi ratkaisuksi. Piiras on täysin raaka, eli sitä ei ole kypsennetty missään vaiheessa. Makutuomareina toimivat henkilöt eivät yleensä syö raakaruokaa, joten siinä mielessä oli erityisen hauska kokeilla, mitä he mahtavat sanoa lopputuloksesta. Ja kommentit olivat: "oikein pehmeää ja herkullista", "pohja on harvinaisen maukasta", "tosi namia".


Pohja:

2,5 dl saksanpähkinöitä
2,5 dl taateleita
1 dl kookoshiutaleita
vettä
ripaus suolaa

Täyte:

2,5 dl cashewpähkinöitä
1 banaani
1 reilu rkl macaa
1 reilu rkl lucumaa
1 dl kaakaovoita sulatettuna
1-2 dl mantelimaitoa tai kookosmaitoa
0,5 dl raakakaakaojauhetta
0,5-1 dl palmusokeria

(Monet reseptin tuotteet löytyvät CocoVilta)

Liota pähkinöitä muutaman tunnin ajan tai yön yli.

Valmista pohja laittamalla saksanpähkinät ja taatelit blenderiin ja tee siitä tasainen massa. Itse jouduin lisäämään taikinaan hieman vettä, koska oma blenderini ei jaksa jauhaa seosta muuten tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka hetkeksi pakastimeen,

Valmista sitten täyte. Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja aja niistä tasainen massa. Lisää manteli/kookosmaitoa sen verran, että seos on riittävän löysää. Kaada täyte piirasvuokaan pohjan päälle ja koristele esim, pähkinöillä. Nosta pakastimeen noin puoleksi tunniksi ennen tarjoilua.







2 kommenttia:

Sanna Lepistö kirjoitti...

Hei jes ihana ohje! Ja uskaltaa kokeillakin kerta kollega siellä kokkailee, kyllä fysioperäteipeistä on moneksi :)

Silja kirjoitti...

Joo ei muuta kuin kokeilemaan! Kyllä meiltä fyssareilta tällaiset kakut helposti onnistuu ;)