maanantai 20. joulukuuta 2010

Piparkakkutalo

Piparkakkutalon tekeminen on melko työläs, mutta sitäkin hauskempi prosessi. Viime vuonna uskaltauduin ensimmäistä kertaa kokeilemaan sellaista, ja lopputulos oli, noh, sanotaanko mielenkiintoinen :) Tänä vuonna olin hieman viisastunut talon tekemisessä selailtuani erilaisia leivontablogeja, joista sain hyviä vinkkejä erityisesti talon koristeluun ja kasaamiseen, jotka edelleenkin tuntuvat todella haastavilta työvaiheilta. Varsinkin kasaamisvaihe kuuman sokerin kanssa oli mielenkiintoinen operaatio, joka onnistui tällä kertaa kohtalaisen hyvin. Kumihanskat ovat siinä hommassa hyvä apukeino välttää sormien palamista, koska sula sokeri on erittäin kuumaa. Muutama apukäsi ei myöskään olisi pahitteeksi, mutta tällä kertaa jouduin selviytymään tempusta omin avuin. Koristelussa hyvä vinkki on tehdä se ennen talon kasaamista, vaikkapa jo edellisenä päivänä, jolloin koristeet ovat ehtineet riittävästi kovettua ja kestävät hyvin käsittelyä.

Talon tekemiseen ei ollut kovin paljon aikaa kaikkien muiden kiireideni ohella. Näin ollen esimerkiksi kaavat piirsin nopeasti vapaalla kädellä, vaikka valmiita kaavoja olisi toki löytynyt netistä pilvin pimein. Lisäksi taikinan teossa lintsasin, ja ostin sen valmiiina kaupan pakastealtaasta. Maku kaupan taikinoissa tosin lienee ihan kelvollinen, joten uskon että taikina ajaa asiansa. Valmis piparkakkutalo matkasi työpaikalleni.










Talon takaseinä.

 Talon pihalle tein pari kuusta, jotka kiinnitin sokerilla alustalevyyn.



Ei kommentteja: