tiistai 12. lokakuuta 2010

Hääkakku


Viime sunnuntaina oli yksi hääkahvitilaisuus, jonne leivoin viemiseksi tämän kiehkurakoristeisen kakun. Idean koristeluun sain Mansikkamäki-blogista, jossa yhdessä kakussa on käytetty tätä tekniikkaa. Käytännössä kuvio tehdään niin, että sulatetaan tummaa suklaata vesihauteessa, jonka jälkeen siitä pursotetaan leivinpaperin päälle vapaalla kädellä kuviot. Kuvion valmistuttua laitoin sen hetkeksi pakastimeen jähmettymään ennen kuin asetin sen kakun päälle.

Kakun pohja on viiden munan sokerikakkupohja. Kostutukseen käytin 2,5-3 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa. Täytteenä on mansikka-valkosuklaatäytettä. Kakun päällystin Flora Vispillä, johon olin pursotusta helpottamaan sekoittanut vaniljakreemijauhetta. Hyvä sekoitussuhde on mielestäni 1 rkl vaniljakreemijauhetta/ 1 kermapurkillinen. Ruusut muotoilin vaaleanpunaisesta marsipaanista jo pari päivää ennen, jotta ne ehtivät kuivua ennen koristelua. Kakun reunuksen pinnalle ripottelin lopuksi valkoisia sokerihelmiä.

Mansikka-valkosuklaatäyte:

2,5 dl Flora Vispi
250g maitorahkaa
100 g valkosuklaa
2 dl mansikkahilloa (tai kokonaisia mansikoita)
4 liivatelehteä
tilkka maitoa
tomusokeria
vaniljasokeria

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sulata suklaa vesihauteessa varoen, että se ei joudu kosketuksiin veden kanssa, jolloin se muuttuu kokkareiseksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka, mansikkahillo sekä sulanut valkosuklaa. Makeuta seos tarvittaessa tomusokerilla sekä vaniljasokerilla. Lämmitä tilkka maitoa liedellä kattilassa. Sulata siihen pehmenneet liivatelehdet. Anna jäähtyä hieman ja sekoita täytteeseen ohuena nauhana. Levitä täyte pohjan päälle ja jähmetä jääkaapissa.


Ei kommentteja: