torstai 23. syyskuuta 2010

Omenapullat ja täytepitko





Pullataikina:

0,5 l maitoa
30 g tuorehiivaa tai 2 pussia kuivahiivaa
2 kananmunaa
1-2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
11-13 dl vehnäjauhoja
100g margariinia

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita maidon joukkoon kananmunat, hiiva, sokeri, suola, kardemumma sekä vähitellen jauhot. Alusta taikina hyvin kädellä vaivaten. Lisää lopuksi pehmeä margariini. Peitä taikinakulho liinalla ja jätä 40 minuutiksi lämpimään kohoamaan.

Pullat:

Kun taikina on kohonnut, vaivaa siitä jauhotetulla alustalla ilmakuplat pois. Muotoile taikina tangoksi ja leikkaa siitä sopivan kokoisia paloja. Leivo taikinasta pyöreitä pullia ja asettele ne pellille leivinpaperille. Painele pulliin juomalasin pohjalla syvennys. Laita syvennyksiin täytteeksi Omenahilloa ja voitele reunat munalla. Lisäksi voit ripotella pinnalle kanelia ja raesokeria. Anna pullien kohota vielä 15-30 min, jonka jälkeen paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 min.

Pitko:

Pullien lisäksi pullataikinasta voi tehdä esimerkiksi hillolla täytettyjä pitkoja. Tässä oma kokeiluni. Väliin laitoin samaa itsetehtyä omenahilloa kuin edellisiin omenapulliin.


Kauli taikinasta jauhotetulla alustalla ohut levy. Leikkaa siihen viiltoja kummallekin reunalla tasaisin välein. Jätä keskelle tilaa täytteelle.



Levitä omenahillo keskelle ja ripottele päälle kanelia.



Letitä sitten reunat vuorotellen keskelle. Siirrä valmis pitko pellille leivinpaperille. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria. Anna kohota vielä 15-30 min. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 min.